Talo

Talo

maanantai 29. joulukuuta 2014

Mikrolaasti keittiössä

Jo jonkin aikaa olen suunnitellut postausta meidän keittiön välitilan mikrolaastista. Sopivasti tästä kyseltiin, joten ajattelin viimein tehdä tämän postauksen valmiiksi :)

Keittiön välitila postauksessa kirjoittelin aiemmin tuosta mikrolaastista. Mikrolaastia meille ehdotti sisustussuunnittelija ja innostuimme heti ajatuksesta. Toinen vaihtoehto, mitä keittiön välitilaan ajattelimme, oli lasi. Mikrolaasti kuitenkin voitti, koska halusimme kokeilla jotain uutta ja ajatuksena se, että kaikki keittiön seinät olisivat samanlaisia miellytti paljon.




Kustannuksiltaan tuo mikrolaasti oli lasia kalliimpaa. Valmiin pinnan kohtuullisen neliöhinnan johdosta rajasimme käsiteltävää aluetta siten, että keittiökaappien taakse sitä ei turhaan laitettu.




Mikrolaastia suunnittelevalle suosittelen, että kyseistä savyä näkisi isolla pinnalla. Itselleni oli nimittäin alkuun aikamoinen yllätys se, että mallipalassa harmaalta näyttänyt laasti olikin todellisuudessa kaikkea muuta kuin harmaa. Alussa se tietysti harmitti, mutta nyt kun tuo kokonaisuus on valmiina, ei harmita enään tippaakaan! Tuo sävy sopii kotiimme todella hyvin ja sulautuu olohuoneen seinien värimaailmaan.




Me emme itse uskaltaneet lähteä mikrolaastia laittamaan, mutta jälkeenpäin ajateltuna se olisi varmaan onnistunutkin. Mikrolaastia tulee levittää kolmesta neljään kerrosta ennen kuin käsittely on riittävä. Kahden kerroksen jälkeen se ei vielä ole valmis. Hyvää tuossa laastissa on se, että levittäminen ei ole turhan tarkkaa puuhaa jos haluaa tehdä eläväisen pinnan. Ja aina, jos ei ole tyytyväinen lopputulokseen voi pintaa vähän hioa ja levittää päälle uuden kerroksen. Se millaista pintaa mikrolaastilla syntyy, riippuu pitkälti tekijästä ja levitystavasta. Meillä haluttiin vähän tuollaista rouheampaa pintaa jotta erottuu maalatusta seinästä. Siltikin tuo pinta on itsessään melko sileä, mutta siinä näkyy selvästi kuvioita.




Sen jälkeen kun pinnasta tuli mieleisemme levitettiin laastin päälle lakkakerros, joka teki pinnasta likaa ja vettä kestävän. Lakka muuttaa hieman tuon laastin ulkonäköä kiiltävämmäksi ja ehkä myös vähän tummemmaksi. Tuo laasti sopii hyvin siten myös lieden ja altaan taustalle, kunhan lakkakerros on riittävä. Meille on tuohon lieden taakse ilmestynyt pari pientä läikkää ja luulen että niissä kohdin rasvaa on päässyt lakan läpi, koska lakkakerros ei ole ollut tarpeeksi peittävä. Jos niitä alkaa myöhemmin tulemaan lisää, niin luulen että noissa kohdin teemme pieniä korjauksia laastiin ja lakkaan.

Tässä vielä pari kuvaa mikrolaastista meidän valmiissa keittiössä. Otin kuvat tänään kun aurinko paistoi ihanasti :) Esittelen keittiön vielä myöhemmin kokonaisuudessaan, mutta tässä siis jo pari kuvaa sieltäkin.




keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Tunnelmallista joulua!

Nyt on rauha maassa. Joulupukkia ei paljoa jännitetty, vaikka aika jännää olikin :) Kaikki oltiin tosi kilttejä ja saatiin kivoja paketteja. Pienimmät juhlijat ovat jo unten mailla. Enään ei ole kiire minnekään. Ihanaa olla omassa kodissa ja nauttia joulun tunnelmasta. Näiden kuvien myötä toivotan oikein tunnelmallista joulua kaikille!















perjantai 12. joulukuuta 2014

"Haalarihuone" eli eteisen vaatehuone

Viimein saimme eteisen vaatehuoneen tyhjäksi pahvilaatikoista yms. roinasta ja vaatehuone alkoi palvella alkuperäistä tarkoitustaan arkivaatteiden säilytyspaikkana. Taloa suunnitellessamme halusimme vaatehuoneen eteisen viereen ja nyt ovi vaatehuoneeseen on heti oikealla kun tullaan sisälle.



Ikeasta kävimme hakemassa vaaterekin ja henkareita. Tarkoituksena on nyt säilyttää meidän ulkovaatteita ja kenkiä tuolla vaatehuoneessa. Eteisen liukuovikaapit on varattu vieraiden vaatesäilytykseen ja harvemmin käytettäville vaatteille.




Vaatehuone kaipaa vielä jotain hyllyjärjestelmää mutta nyt kokeillaan hetki näin. Myös kengille täytyy miettiä kaappeja tai telinettä.


Nyt jos koskaan meillä on mahdollisuus selättää eteiskaaos! Lyhyellä käyttökokemuksella tämä vaikuttaa toimivalta ja eteinen on mahdollista pitää siistinä. Ulko-oven neljä kapeaa ikkunaa, plus tuo korkea ja kapea ikkuna oven vieressä, antavat melko hyvän näkymän ulkoa sisälle. Eteisen siistinä pitäminen tuntuu siksi erityisen mukavalta haasteelta, vaikka lapsiperheessä siitä siisteydestä ei kannata ottaa liian paljon stressiä. Sen, jos minkä olen oppinut :)





perjantai 5. joulukuuta 2014

Takkatulen lämmössä

Tykkään todella paljon elävästä tulesta ja takan edessä on ihanan lämmin istuskella ja tuijottaa liekkejä -varsinkin näin työviikon päätteeksi.



Tuparilahjaksi toivoimme peräkärryllisen puita: saatiin kuorma kuivia koivuklapeja. Kyllä meidän nyt kelpaa! Raksalta jääneet puut ovat pian kaikki poltettu, joten kohta pääsemme siirtymään noihin koivuklapeihin. Takkapuita pidetään meillä tuollaisessa puukorissa ja huomattiin että se on aika kätevä siihen hommaan.



Muuton jälkeen meistä on tullut melkoisia takan lämmittäjiä. Tämä on ensimmäinen kerta kun meillä on kodissa takka, joten ollaan aika lailla innostuttu sitä lämmittämään. Saa nähdä jatkuuko innostus miten kauan…


perjantai 28. marraskuuta 2014

Kahvipaussi

Pidän kahvista paljon. Oikeastaan olen siihen koukussa. Jo jokin aika sitten aloimme jauhaa kahvin pavuista ja voi että mikä maailma mulle siitä avautuikaan! Tällä hetkellä suosikkini on Mokkamestareiden Super Vanilla. Tuossa kahvissa on ihana vaniljan aromi mutta kuitenkin puhutaan vielä kunnon kahvista.


Olen huomannut, että myös nuo Lidlin myymät pavut ajavat asiansa, mutta välillä tekee mieli herkutella. Tänään oli esimerkiksi sellainen hetki. Teen osittaista työviikkoa ja perjantait ollaan poikien kanssa vaan nautittu kotoilusta. Kun nuorempi äsken nukahti päiväunille oli ihanaa valmistaa kahvi ja istua koneen ääreen hetkeksi. Hänellä on taas korvatulehdus, joten kahvia on tarvittu vähän normaalia enemmän paikkaamaan huonosti nukuttuja öitä ja pitämään äti virkeänä.




Viikonlopuksi on meillä tiedossa kaikkea kivaa touhua. Käytiin äsken myös hankkimassa joulutähdet joita alamme kohta vanhemman pojan kanssa virittää paikalleen. Mukavaa viikonloppua!

p.s. Noissa kuvissa näkyy hyvin tuo meidän harmaa keittiötaso. Keittiöesittely on mulla suunnitteilla mutta ensin täytyy saada astianpesukone kuntoon. Sen kanssa on ollut pientä häikkää...

perjantai 21. marraskuuta 2014

Sohvan paikka

Sohva on löytänyt meillä paikkansa. Sille olisi oikeastaan kaksikin sijoitusmahdollisuutta olohuoneessa mutta sohva nököttää nyt sillä paikallansa jonne se ensimmäisenä kannettiin. Ehkä jossain vaiheessa jaksan siirtää sitä ja kokeilla myös tuota toista kohtaa. Nyt on ihan hyvä näin.



Sohva on meillä televisiota vastapäätä. Seinävalot sohvan yläpuolella jäävät mukavasti ja tuntuu kuin tuo paikka olisi meidän sohvalle tehty. Välillä olen miettinyt olisiko tuossa sohvan yläpuolella, seinävalojen välissä, hyvä paikka taululle. Toisaalta ei tuo seinä välttämättä mitään kaipaa kun valot ovat siinä.


Noista sinisistä tyynyistä on jo pari kertaa tuo koristenappi irronnut ja yksi nappi on edelleen kateissa. Poikien käsittelyssä ovat joutuneet koville mutta silti... Nuo sohvatyynyt harvoin muuten ovat noin hienosti aseteltuna sohvalla. Tuskin edes pysyvät sohvalla kun meno on niin vauhdikasta!


Sohvapöytänä meillä on vanha pöytä edellisestä kodistamme. Materiaalina se on pähkinää joten kestää pienet kolhutkin ja sen päällä voi hyvin vaikka seistä! Vaikka kotimme on hyvin vaalea, sopii tuo pöytä mielestäni melko hyvin tänne joten han heti en ole sitä uudella korvaamassa.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Saunotaanko?

Nyt pääsen esittelemään teille mielipaikkani koko meidän talossa. Tällainen vilukissa kuten minä, viihtyy kernaasti saunan lämmössä. Se, että saunasta ja pesuhuoneesta tuli paremmat kuin uskalsin projektin alussa edes haaveilla, tekee löylyttelystä vieläkin nautinnollisempaa. Nuorimmaisen pojan kanssa lämmittäisimmekin saunan melkein joka ilta, sillä hänestä on kuoriutunut jo melkoinen saunatonttu!

 



Kulku pesuhuoneeseen on kodinhoitohuoneesta. Satiinilasisen oven takaa aukeaa harmaan ja vaaleansävyinen pesuhuone.


Suihkuseinällä on tehostelaatoitus tiililadonnalla. Muuten seinälaatat ovat valkoiset ja suoralla ladonnalla. Shampoopullot on kätevä säilyttää ainakin toistaiseksi tuossa puolilasiseinän tarjoamassa tasanteessa. Mitään telineitä tuskin alamme seinään ruuvaamaan. Suihkut ovat Oraksen Cubista sarjan sadesuihkut joista ollaan tykätty paljon. 






Saunassa meillä on Kärävän Kovera lauteet. Näistä kirjoitinkin jo aiemmin Sauna postauksessa. Nimensä mukaisesti lauteet ovat koverat muodoltaan ja täytyy sanoa, että myös todella mukavat istua. Ne ovat hyvin yksinkertaiset mutta silti linjakkaat, näihin tuskin kyllästyn koskaan! Lauteet ovat materiaaliltaan haapaa, samoin kuin saunan seinät ja katto. Täytyy vielä muuten mainita, että Kärävä hoiti lauteiden asennuksen ensiluokkaisesti ja olemme erittäin tyytyväisiä asiakkaita.


Saunan seinäpaneelit olemme käsitelleet harmaalla Tikkurilan saunasupilla. Tuo sama käsittely on myös katon sormipaneeleissa. Ehkä eniten, lauteiden jälkeen tietysti, pidän juuri tuosta katon sormipaneelista (jota aaltopahviksikin olen jo kuullut sanottavan...). Käsittely antaa paneelille sävyä, jonka pienestä epätaisasuudesta pidän, koska se mukavasti elävöittää pintaa entisestään.



Lauteiden etureunassa menee alhaalla ura, joka on tarkoitettu valaistuksen toteuttamista varten. Olimme suunnitelleet saunaamme epäsuoraa valaistusta juuri tuonne lauteiden alle. Onneksi emme tätä ehtineet kuitenkaan toteuttaa, sillä saunamme ei mitään valoa oikeasti kaipaa. Puolilasiseinä antaa riittävän valon tuolta pesuhuoneen puolelta. Aivan hukkaan olisi nuo valot tuolla saunassa kyllä menneet.



Kiukaana meillä on Mondexin Integra etäohjauskeskuksella, joka on käytössä osoittanut ylivertansa. Näytöstä näkee asteen tarkkuudella saunan lämpötilan ja kiukaan päälle ja pois kytkeminen tapahtuu nappia painamalla. Kiukaassa meillä on 60 kg kiuaskiviä. Lämpeneminen kestää tunnin verran mutta hyvää kannattaa odottaa. Löylyt ovat todella hyvät, eivät lainkaan kuivat ja kipakat vaan miellyttävän tuhdit.


Saunan lasiseinä on kirkasta lasia. Mietimme siihen myös savunharmaata vaihtoehtoa, mutta kyllä tuo kirkas oli oikea valinta meille. Kuvissa saattaa hämäävästi näyttää tummemmalta, mutta siis ihan kirkasta lasia se on. Saunan ja pesutilojen kuvaaminen oli jokseenkin hankalaa minulle mutta samalla kovin opettavaista.

Ainut asia mikä saunassa minua vielä vähän häiritsee ovat nuo eriväriset ikkunapuitteet (näkyy vähän kolmannessa kuvassa). Täytyy pohtia tekisikö niille vielä jotain. Mielestäni ne saavat kyllä olla eriväriset seinäpaneeleihin verrattuna, mutta sävy vaan on kovin eri. Tätä asiaa täytyy siis vielä vähän pohtia…



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Reilu vuosi sitten

Blogini on vaivihkaa täyttänyt jo vuoden! Reilu vuosi sitten julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni ikinä. Perustin blogin, koska halusin että meidän tutut voivat tätä kautta seurata projektimme edistymistä. Samalla ajattelin, että tämä toimii rakentamispäiväkirjana, jotta rakentamisen ajalta jäisi muistoja ja tulisi otettua eri vaiheista kuvia. Lisäksi tietysti toivoin että tästä blogista olisi muille rakentajille tai rakentamista suunnitteleville jotain hyötyä tai vähintään vertaistukea.

Alussa esittelin blogissa meidän suunnitelmia ja keväällä sitten päästiin jo tositoimiin. Kesä meni vauhdilla ja syksy vielä nopeammin. Voin siis sanoa että meillä rakentamisen vuosi on mennyt vauhdikkaasti! Nyt asumme jo uutta taloamme ja teemme tästä kotia.

Alku meni itsellä opetellessa bloggaamista, enkä edelleenkään koe olevani "oikea bloggaaja". Tykkään tästä kuitenkin sen verran että aion jatkaa. Jatkossa painopiste siirtyy luonnollisesti rakentamisesta sisustamiseen ja muihin kotijuttuihin.

Kiva on ollut kuulla että blogia myös seurataan. Lukijamäärän kasvu kertoo saman tarinan. Kiitokset kaikille teille lukijoille ja kommentoijille! Kommentteja on aina kiva saada, tietää että siellä ruudun toisella puolella on joku.









perjantai 7. marraskuuta 2014

Ykkösvessa esittelyssä

Blogissa on nyt siirrytty siihen vaiheeseen, että voin alkaa esittelemään meidän valmiita tiloja :) Ensimmäiseksi valikoitui meidän ykkösvessa, johtuen siitä, että sitä ei kummemmin tarvinnut sisustaa. Muualla talossa vallitsee vielä vähän kaaos kun kaikki tavarat eivät ole löytäneet omille paikoilleen.


Tuo vessa on aika jees, mutta jos sitä suunnittelisin nyt, tekisin pari juttua eritavoin. Täytyy tässä välissä myöntää, että kiintokalustesuunnittelussa meillä meni paukut aikalailla keittiöön. Muihin tiloihin ei enään hirveästi jaksanut keittiön jälkeen keskittyä ja se näkyy mielestäni tässä vessassa.

Meille piti takaseinälle tulla harjattua haapapaneelia, mutta jostain syystä sitä ei enään ollut saatavilla. Sen sijalle tuli sitten sileä haapapaneeli, joka käsiteltiin Tikkurilan Valtti Arcticilla sävyssä Kiiruna. Olin mielessäni kuvitellut, että tuo käsittely jättäisi puun tummemmaksi, mutta aikani jo tuota seinää katsottuani olen alkanut siihen tottua. Panelissa minua häiritsee kyllä edelleen se, että tuo katto on paneloitu seinän kanssa eri suuntaan…




Laminaattitaso on vessassa vaalean harmaa. Nyt valitsisin siihen joko ihan valkoisen tai sitten jonkin tummemman, jotta saataisiin lisää kontrastia. Jättäisin myös tuonne takaseinän ja hyllyjen väliin pienen raon enkä veisi tuota tasoa ja hyllyjä seinään asti kiinni.



Ei nyt pidä kuitenkaan kuvitella että en olisi tähän ollenkaan tyytyväinen, satun vain olemaan sellainen täydellisyyden tavoittelija, jota jää pienet asiat vaivaamaan. Onneksi niitä ei meidän talossa ole kuitenkaan montaa :)


Hana vessassa on Oraksen Cubista. WC-istuin IDO seven D. Seinissä meillä on samaa valkoista laattaa, jota löytyy myös pesuhuoneesta ja kodinhoitohuoneesta.




Katsotaan minkä tilan saan seuraavaksi esittelykuntoon. Mieleen tulee ainakin yksi paikka joka meidän talossa tahtoo olla ylitse muiden. Se on sauna.










lauantai 1. marraskuuta 2014

Muutto

Mun piti kuvata teille muuttolaatikoita ja muuta kaaosta, mutta sitä ei enään näissä kuvissa näy. Kävikin niin hienosti, että mies ilmoitti lähtevänsä poikien kanssa hakemaan sohvaa sekä ruokapöytää ja minut jätettiin yksin kotiin. Voitte kuvitella miten ihanaa oli saada järjestellä tavaroita kaikessa rauhassa oikeille paikoilleen :)

Tässä kuva olohuoneesta jossa meidän nojatuoli näyttää niin pieneltä. Kohta se saa onneksi seurakseen sohvan.



Sauna ja pesuhuone yhdessä kodinhoitohuoneen kanssa ovat kyllä meillä onnistuneet. Todella tyytyväinen olen niihin.



Tässä vielä kuvaa aulasta ja eteisestä. Innostuin jo laittamaan vähän joulujuttuja esille, vaikka halloween olisi ehkä ajankohtaisempi :)





Vielä täytyy mennä puuhasteluja jatkamaan. Mukavaa lauantai-iltaa!

lauantai 25. lokakuuta 2014

Hektinen vaihe

Nyt ei tarvitse miettiä mitä sitä vapaa-aikana tekisi. Työlistalla on paljon juttuja, enimmäkseen siivousta! Talolla siivousta riittää, rakennuspölyä tuntuu olevan ilmassa ja kaikkialla :) Asunnollakin pitäisi pakkailla ja SIIVOTA. Lisähaastetta touhuun tuo noiden kahden pienen "apurin" lisäksi se, että muutto pitäisi käytännössä hoitua yhdessä päivässä… No ei se mitään, excel taulukko on jo väsätty, johon kaikki tekemättömät hommat aikataulutetaan. Näin saadaan edes jotain järjestystä kaaokseen!

Talolla on vielä sähkötöitä vähän kesken, muuten alkaakin olla valmista. Isännällä on vielä hommaa, mm. saunan listoituksien viimeistelyä, portaiden tekoa, roskapöntön kasausta, talonumeron kiinnittäminen yms. Onneksi ensiviikolla on molemmilla pari vapaapäivää.

Viikko sitten levitettiin etupihalle vähän soraa. Oli siinä pojat mielissään. Pienempikin malttoi olla vaan paikallaan ja ihmetellä bobcattia.



Valokuvia en ole talolta oikein saanut otettua. Aina kun siellä olen, on ollut jo niin hämärää ettei kuvista tahdo tulla mitään. Odotan jo niin valaistuksen valmistumista!!! Tässä kuitenkin yksi kuva jonka olin aiemmin ottanut tuosta kodinhoitohuoneen seinästä.





torstai 16. lokakuuta 2014

Ulko-ovi paikoillaan

Olipas mukava näky kun kävin talolla, siellä oli ulko-ovi paikoillaan. Ulko-ovena on meillä tähän asti ollut rakennusaikainen ovi, mutta nyt tuo hirvitys oli saanut lähtöpassit ja tilalle oli tullut uutuutta kiiltävä ovi. Kyllä vaan talon ulkoilme muuttui kerrasta!




Ulko-ovi on Pihlan mallistosta ja siinä ovat ikkunalistat oven kanssa samanväriset. Ovi on tumma myös sisälle päin ja tuo mukavaa kontrastia meidän muuten vaaleaan kotiin. Kodiksihan tuota taloa voi jo kohta alkaa kutsumaan :)

Tällä viikolla on muutenkin ollut paljon tapahtumia. Saunassa on lauteet, keittiö alkaa olla valmis, kaikki listoitukset tehty, väliovet paikallaan jne. Lisäksi satuin sopivasti talolle kun siellä oli pihassa Ekovillan auto puhaltamassa villaa yläpohjaan. Enään ei taidakaan isoja autoja pihalle parkkeerata ainakaan rakennusmielessä.




Tästä kohti loppurutistusta. Vielä on sähkötöitä ja putkihommia jäljellä.