Talo

Talo

tiistai 26. toukokuuta 2015

Sokkelin uusi ilme


Talon maalauksen jälkeen meillä oli vuorossa sokkelin käsittely ja ilokseni pääsin tekemään blogiyhteistyötä Teknoksen kanssa.

Päädyimme käsittelemään sokkelimme Teknoksen Siloksan Socle pinnoitteella. Siloksan Socle miellytti minua useasta eri syystä. Ensimmäisenä tulee tietysti ulkonäkö, tuo pinta on riittävän karhea, mutta silti sopivan tasainen. Se muistuttaa pinnaltaan hyvin paljon kivitalojen rappausta. Soclen tekniset ominaisuudet painoivat myös vaakakupissa; pinnoite on hyvin vettä ja likaa hylkivä, mutta silti erittäin hengittävä. 

Sokkelin väriä mietimme aina vaaleasta tummaan. Koska talossamme on tehostevärinä tummanharmaa, syntyi ajatus, että tuon sokkelin voisi käsitellä myös tummanharmaaksi. Kun selvisi, että Siloksan Socle on mahdollista sävyttää RR23 sävyyn, oli valinta enemmän kuin selvä!

Yksi syy miksi alun perin tykästyin juuri Siloksan Socleen oli se, että se ei välttämättä vaadi mitään pohjamaalausta alleen. Koska meillä betonisokkelin ja käsittelyn välinen sävyero oli kuitenkin niin suuri, päädyimme siihen, että pohjamaalaamme sokkelin ennen käsittelyä. Näin varmistamme sen, että käsittelystä tulee varmasti hyvä. Myös mieheni laatukriteerit tuntien tämä oli meille varmasti oikea ratkaisu.

Ennen pohjamaalausta poistimme betonisokkelista betoniliiman. Tähän tarkoitukseen käytimme Betoni peittausliuosta, jolla homma sujui todella helposti. Mies levitti tuon aineen painepumppupullolla ja samantien se huuhdeltiin pois. Kun sokkeli oli kuivunut, pääsimme levittämään pohjamaalin. Ennen tätä mies vielä hieman hioi sokkelin pintaa ja puhdisti pölyt pois paineilmalla.  Autotallin sokkeli on meillä tehty valuharkoista ja se on tasoitettu viime keväänä tasoituslaastilla. Autotalliin voitiin siis laittaa pohjamaali suoraan laastin päälle ilman peittausliuos-käsittelyä. Pohjamaalina meillä oli Saku sokkelimaali, joka on tarkoitettu erityisesti kiviainespintojen maalaamiseen. Maali levittyi hyvin telalla ja täytyy sanoa että jo tuon pohjamaalin jälkeen ero käsittelettömään sokkeliin oli valtava. Eikä tuo maalaus ollut talon maalauksen jälkeen homma eikä mikään :) Meillä oli tässä vaiheessa kaksi telaa käytössä, isommalla maalattiin suurin osa sokkelista ja pieni tela saatiin mahtumaan sokkelin ja ulkovuorilaudoituksen väliin. Alla olevassa kuvassa näkyy, kun osa sokkelista on maalattu ja osa on vielä maalaamatta. Mieletön vaikutus talon julkisivuun jo tässä vaiheessa :)

Puolet talon sokkelista pohjamaalattu.

Halusin meidän sokkeliin kuitenkin hieman rouheamman pinnan, kuin mitä pelkällä maalaamisella olisi saatu aikaan. Sokkelin viertä tulee jatkossa reunustamaan sepeli, joka rajoittuu reunakiveen josta alkaa kivetys. Patolevyn yläpinta jää sepelin peittoon. Uskon, että tuo karhea sokkeli sopii hyvin yhteen meidän pihasuunnitelmien kanssa. 

Kun pohjamaali oli kuivunut, pääsimme levittämään Soclea. Mies levitti pinnoitteen teräslastalla ja heti perään hiersi pinnan muovihiertimellä. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin tuo karheusero pohjamaalin ja pinnoitteen välillä autotallin sokkelissa, jossa on ylitasoitelaasti harkkopinnan päällä.

Pinnan karheusero pohjamaalin ja Siloksan Soclen välillä.


Semmoinen vinkki muuten tuohon levittämiseen, että kannattaa levittää tuota ainetta vain vähän matkaa ja pian alkaa hiertämään. Tuolla tavalla saimme käsittelystä hyvin tasaisen ja yhtenäisen, eikä pintaan jäänyt havaittavia rajoja. Ohjeissa taisikin lukea, että hierto tulisi suorittaa 15 minuutin sisällä aineen levittämisestä. Polvisuojille olisi ollut myös käyttöä, mutta en tietysti mistään jemmoista mun rullaluistelusuojia muuton jäljiltä tähän hätään löytänyt. Styroksin pala polvien alla ajoi ihan hyvin saman asian.

Meillä oli jonkin verran talon betonisokkelissa pientä reikää jotka näkyvät hyvin alla olevassa kuvassa. Todennäköisesti valussa on muotin ja betonin väliin jäänyt ilmaa joka on nuo epätasaisuudet aiheuttanut. Hyvin Socle kuitenkin peitti reiät, vaikka käsiteltävän pinnan kuuluisi olla tasainen. Kohoumat olisi tietysti ollut toinen juttu ja pitänyt hioa pois, mutta noita reikiä emme millään lähteneet paikkailemaan.



Sokkelin pohjamaalaus ja pienet reiät sokkelin pinnalla.

Kuva samasta kohtaa käsittelyn jälkeen.


Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen, vai mitä mieltä olette? Käsittely antaa viimeistellyn ilmeen talon sekä tallin julkisivulle ja tummanharmaa oli juuri oikea valinta meille. 


Valmis talon käsitelty sokkeli.


Valmis autotallin käsitelty sokkeli.


Nyt vaan katse siirtyy seuraavaan keskeneräiseen/puuttuvaan juttuun, nimittäin terassiin. Niin ja onhan tuossa pihassakin vielä melkoisesti tekemistä :) 

*Blogiyhteistyö

perjantai 22. toukokuuta 2015

Terassin perustukset

Talon maalauksen jälkeen on katseet meillä suunnattu eteenpäin. Takaterassille on tehty perustukset jo jokin aika sitten. Ne tehtiin mm. pilariharkoista, joita meillä sattui muutama olemaan ylimääräisiä. Lisäksi isäntä teki pilareita, käyttämällä "putkimuottia". Nuo perustukset kun ei tuolta mihinkään näy, niin sallittakoon erilaisuus tässä tapauksessa. Perustusten päälle on pian hyvä alkaa tekemään terassin runkoa.





Kirjoitan lisää terassin teosta, kunhan se projekti nytkähtää eteenpäin. Sitä ennen käsitellään meillä talon ja autotallin sokkelit. Sokkeli suunnitelmistamme kirjoitinkin jo aiemmin täällä. Päädyimme pohdinnoissamme käsittelemään sokkelin Teknoksen Siloksan Soclella. Sokkelin käsittely alkaakin meillä nyt todenteolla, joten jos tuo homma kiinnostaa, niin pysykäähän kuulolla.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Sisääntulo näkymä

Pidän kovasti meidän eteisestä. Ovesta kun astuu sisään, kohdistuu katse vastapäisellä seinällä olevaan lipastoon. Tuo lipasto on edellisestä kodistamme ja ihan yllätyin kuinka hyvin se tuohon sopi. Lipaston päällä on kiva pitää valokuvia ja muita koriste-esineitä. Koska lipasto on tuolla seinällä, eikä ihan kulkuväylällä, ei sen päälle ole kertynyt roinaa. Kulman takana oleva astianpesukoneen päällinen hoitaa meillä tällä hetkellä tuota roinatason virkaa.


Ovelta ei heti suoraan näe muihin tiloihin, mutta kun vähän tulee peremmälle alkaa olohuone avartumaan vasemmalla.


Olen suunnitellut hankkivani eteisen seinustalle penkin. Tällä hetkellä suosikkini on Artekin ritiläpenkki (kuva vepsäläinen). Penkki olisi hyvä laskutaso laukuille ja toimisi myös pukeutumispenkkinä. Nyt kuitenkin nautin meidän avarasta eteisestä ilman penkkiä. Itseni tuntien tuolle penkille saattaisi alkaa kerääntymään vaatteita ja muuta roinaa :)






sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Häikäisevän valkoinen talo

Meillä on äitienpäivän kunniaksi saatu talo maalattua! Hurraa!!!

Maalia ja pensseleitä kului, mutta nyt se on tehty. Kiitokset myös papalle avusta. Päivällä paistoi aurinko niin kirkkaasti, että valkoinen talo melkein häikäisi silmiä ;)




Vuokrattiin henkilönostin ja se kyllä nopeutti ja helpotti kummasti urakkaa. Eilen illalla innostuin kurkkaamaan maisemia yläilmoista. Ihanaa viikon alkua kaikille!




sunnuntai 3. toukokuuta 2015

On maalaussäitä pidellyt ja pieni vihreä ostos

Viikonloppuna olemme ahkeroineet autotallin maalauksen parissa. Sää on ollut mitä mainioin maalaamiseen, vaikka säätiedotukset lupailivat sateita. Hyvä että olivat väärässä :)

Mies on suurimman osan maalauksesta tehnyt, paitsi kun piti mennä tikkailla oikein korkealle… Jostain kumman syystä juuri silloin mun apu kelpasi ;) Nuorimmaisen päiväuniaika onkin hyödynnetty tehokkaasti ja silloin olemme molemmat päässeet maalaushommiin. Autotalli on kohta jo maalattu ja sitten koittaa talon vuoro. Tässä kaksi kuvaa tallista.



Valkoinen katososa kahteen kertaan maalattuna.


Autotallin sivu kahteen kertaan maalattu, edestä vasta kerran.

Käytiin eilen Bauhausissa ja kävin nopeasti kasvi- ja kukkaosastolla. Jotain kukkia tekisi mieli laittaa jo ruukkuihin. Tällä kertaa otin kuitenkin vain pari yrttiä, jotka tuovat vähän väriä keittiöön. Nuorimmainen oli niin ihana, kun kaikenmaailman kukkia yritti kantaa ostoskärryihin. Yhden pienen havun kohdalla annoin sitten periksi.



En oikein tiennyt, että mitä olisin tuolle tehnyt, enkä edes sitä onko se nyt sisä- vai ulkokasvi. Keksin laittaa sen lasipurkkiin ja eteisen ikkunasyvennykseen. Leikkasin ruskeasta paperista vielä suiron peittämään ruukkuosa ja ruukun pinnalle laitoin pieniä valkoisia kiviä koristeeksi. Siitä tuli ihan kiva. Itse en olisi tuollaista osannutkaan valita.





perjantai 1. toukokuuta 2015

Hiiriverkko ja sen puhdistus

Laitoimme rakennusaikana hiiriverkon. Käytännössä tuo verkko estää hiirien pääsyn tuuletusraon kautta yläpohjaan.


Verkko on hyvä siinä mielessä, että se toivottavasti pitää hiiret loitolla. Huonoa siinä on kuitenkin se, että verkon päälle on päässyt kerääntymään puhallusvillaa. Puhallusvillaa on sinne päässyt villan asennusvaiheessa, kun yläpohjassa on pölissyt. Villa tukkii meillä nyt siellä täällä tuuletusrakoa ja estää ilman kulkemista.




Mietittiin miehen kanssa, että miten nuo ylimääräiset villat saisi tuolta pois. Päätettiin kokeilla ensin imuria, mutta huomattiin pian, että ei siitä ollut mihinkään. Verkko on niin tiheää eikä imurin imuteho riittänyt alkuunkaan. Toinen mitä kokeiltiin, oli paineilmalla puhaltaminen. Itse olin alussa kovin skeptinen tuon idean toimivuuteeen. Yllätyinkin melkoisesti kun villaa alkoi tupruttaa ylhäältä pihalle. Tässä siis teille toimiva vinkki jos hiiriverkon päälle on päässyt villaa kertymään.


Vapun juhlinta on meillä sujunut hyvin arkisesti. Munkit on jo syöty, mutta simaa on vielä jäljellä :) Autokatoskin on jo maalattu kahteen kertaan, joten seuraavaksi vaihdamme värin harmaaseen ja jatkamme talliosan maalaamista.