Talo

Talo

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Miten kaikki menikään - Arvio Taloteosta

Nyt jo tovi uudessa kodissa asuneena ajattelin kirjoittaa meidän kokemuksista Taloteosta heidän muuttovalmis asiakkaina. Siitä, kuinka päädyimme valitsemaan Taloteon kotimme rakentajaksi voit lukea aikaisemmasta kirjoituksestani täältä.


Meidän projektia täällä seuranneet ovat voineet saada kuvan, että kaikki on mennyt todella hyvin, eikä mitään ongelmia ole ollut. Täytyy myöntää, että meidän kohdalla se on pitänyt hyvin paikkansa. Mitään isoja juttuja ei ole tullut vastaan. Jos jotain pientä oli, ja rakentamisessa aina on, se kyllä hoidettiin kun asiasta huomautettiin. Isäntä on meillä onneksi aika tarkkaa sorttia ja reklamoi heti tuoreeltaa, jos huomasi siihen aihetta. Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa tämä arvio vähän tuoreemmalta, koska nyt ei tule yhtään esimerkkiä mieleen. Tämäkin kertonee jotain siitä, että mitään isoja nuo huomautettavat jutut eivät voineet olla.

Yksi asia mistä henkilökohtaisesti tykkäsin Taloteon kanssa asioidessa oli se, että talosopimuksen allekirjoituksen jälkeen palvelu tuntui sen kuin vain paranevan. Erityiskiitos Terolle tästä.

Kehitettävää en keksi mitään muuta kuin yhden asian. Koska itse olen aika tarkka kaikesta, niin olisin ihan alussa kaivannut sitä, että kaikki sopimussisällöt olisi kirjattu yksityiskohtaisesti. Luulen tosin, että meidän jälkeen tässä on tapahtunut edistystä. Aikanaan kun kauppoja teimme, ei toimintamalli varmasti ollut vielä hioutunut. Paljon sovittiin suullisesti niitä sen kummemmin dokumentoimatta. Tässä vaiheessa joku voisi kauhistua, mutta meillä oli koko projektin ajan molemminpuolinen luottamus, että asiat tehdään niin kuin on sovittu. Tämä luottamus säilyi loppuun asti.

Muistan vielä kaupanteon jälkeen, kun talomyyjämme Markku sanoi "Kiitos luottamuksesta". Nyt olen sen ymmärtänyt, että siitähän tässä loppujen lopuksi on kyse -kenen käsiin uskon kotini rakentamisen. Meidän tapauksessa Taloteko osoittautui luottamuksen arvoiseksi.


2 kommenttia:

  1. Todella kiva lukea hyvistä kokemuksista. Samat kokemukset meillä on toistaiseksi Talotekosta ja uskon kyllä, että sellaisina pysyvätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavahan näitä hyviä kokemuksia on jakaa :) Samaa uskon minäkin.

      Poista