Matka on tärkeämpi kuin päämäärä

Eiliseltä jäi kiva muisto raksa-ajasta joka täytyy kirjoittaa tänne muistiin. Mitään erikoista ei tapahtunut, mutta mukava ilta vietettiin poikien kanssa vähän eri tavalla kuin yleensä. 

Mies meni tavalliseen tapaansa töitten jälkeen raksalle. Hänellä oli eilen tehtävälistalla ainakin autotallin räystäspeltien kiinnitys. Ajattelimme (siis minä ajattelin) yllättää hänet ajamalla pyörillä raksalle. Isompi poika oli tietysti heti mukana jutussa ja pienempi vaan iloinen kun pääsi ulos. Me asumme tällä hetkellä siis aika lähellä raksaa, vain muutaman kilometrin päässä joka on kyllä todella kätevää kaikinpuolin.

No juuri kun olin pienemmän sullonut pyörän turvaistuimeen ja käänsimme isomman kanssa pyörien keulat kohti raksaa alkoi tietysti jonkin verran vettä satamaan. Eihän sitä tässä vaiheessa enään voinut lähtöä perua, vaan oli vain rivakasti lädettävä polkemaan. Matkalla näimme kaikenlaista mielenkiintoista aina liikennemerkeistä lehmiin. Olimme jo noin puoliväliin asti päässeet kun vettä alkoi satamaan reippaasti ja isompi poika alkoi selvästi väsyä. Ei auttanut muu kun mennä alikulkutunneliin huilimaan ja pitämään sadetta. Tässä vaiheessa soitin jo miehelle että meneekö hänellä pitkään, jos vaikka poimisi meidät matkalta kyytiin. 

Siellä me sitten pidettiin sadetta, juotiin pillimehua ja ihasteltiin graffitteja. Niissä olikin ihmettelemistä ja jotkut niistä taisi olla kyllä jopa tosin vähän pelottavia… Äiti sai myös useasti vastailla kysymykseen miksi joku on tänne piirtänyt? Mikä tuo on?

Pieni tauko ja pillimehu tekivät kuitenkin tehtävänsä ja poika jaksoi kuulemma taas polkea pyörällä. Matka jatkui hitaasti mutta varmasti, vaikka selvästi vauhti hidastui ja väsy painoi. Puolisen kilometriä ennen maalia edessä näkyi tuttu auto ja pojan suu kääntyi leveään hymyyn kun auto pysähtyi edessä olevaan risteykseen meitä odottamaan. Samalla myös nähtiin sellainen loppuspurtti että jo vähän pelotti ettei poika vaan isin autoon törmää kun niin innoissaan polki. Ei olisi muuten ollut ensimmäinen kerta kun pysäköityyn autoon olisi pyörällä törmännyt (vieläkin naarmut mun auton ovessa). Isomman pojan pyörä laitettiin isin pakettiautoon ja hänen matka jatkui autokyydilla. Pienempi sai edelleen istua minun kyydissä kun poljin sateessa takaisin kotiin. 

Matka oli mieleenpainuva vaikka vettä satoi emmekä perille päässeet. Saunan jälkeen ei nukkumattia tarvinnut kauaa odottaa ja vanhempi poikakin meni ihan oma-alotteiseti omaan sänkyyn nukkumaan. 

Ensimmäistä kertaa oltiin liikkeellä molemmat pyörillä. Tähän asti isomman pyöräillessä olen aina rattailla ollut itse liikenteessä, mutta viime aikoina joutunut enemmän tai vähemmän perässä juoksemaan. Hyvin tuo sujui ja luulenpa että loppukesästä yritämme uudestaan pyöräillä sinne raksalla. Jos vaikka sillä kerralla onnistuisimme paremmin tuossa yllätyksessämme :)