Talo

Talo

torstai 6. helmikuuta 2014

Odottelua

Rakentamis- ja suunnittelurintamalla on ollut kovin hiljaista viime aikoina. Taitaa olla vaan tyyntä myrskyn edellä :)

Huurteiset haavat.


Tämä on nyt sellaista aikaa että kovasti odottaa asioita tapahtuvaksi ja kohta huomaa että onkin täysi tohina päällä. Omat ja isännän lomat saimme sentään sumplittua niin, että hän pystyy pitämään 6 viikkoa huhti- toukokuussa lomaa. Meillä maanrakennusurakoitsija löytyy omasta takaa, sillä isäntä tekee kaikki pohjatyöt. Lopun isyysvapaan sijoittuminen tuohon kevääseen auttaa paljon meidän urakkaa.

 
Lumikiteitä.



Täysin toimettomana en ole malttanut kuitenkaan olla. Olen uhrannut jo muutaman ajatuksen tulevalle takalle. Voimme valita takan Tulikiven tai TakkaCenterin mallistosta. Kirjoitan tuosta takasta sitten erikseen, kunhan asiat sillä rintamalla selkiytyvät.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti