Talo

Talo

perjantai 28. helmikuuta 2014

Keittiösuunnitelmia osa 1

Nyt sain vihdoin aikaiseksi kirjoittaa keittiöstä. Olemme siitä jo kertaalleen tehneet alustavat suunnitelmat viime vuoden puolella. Tässäpä tuleekin nyt hieman tarkemmin tuosta kodin sydämestä. 

Keittiö jää meillä sisääntulosta vasemmalle ja se on L-mallinen. Keittiössä on iso ikkuna etuterassille ja etupihan puolelle sekä kapeampi ja korkeampi ikkuna talon toiselle sivulle.




Keittiön ja olohuoneen väliin jää saareke. Pitkään mietimme sitä vaihtoehtoa, että liesi olisi tullut saarekkeeseen. Päädyimme kuitenkin siihen, että saarekkeeseen sitä ei laiteta. Saareke toimii meillä siten pelkästään aputasona ja siinä on hyvä syödä esim. aamupalaa.

Keittiö saarekkeen kohdalta kulmaan katsottaessa.
Isäntä halusi ehdottomasti korotetun astianpesukoneen ja se jää keittiöön tultaessa heti vasemmalle. Astianpesukoneen viereen tulee yksi iso allas. Liesi jää toiselle seinälle tuon ikkunan viereen. Jääkaappi ja pakastin ovat samalla seinällä, ikkunan toisella puolella.

Keittiö olohuoneen suunnasta katsottuna siten, että saareke ei näy kuvassa.

Ruokapöydälle on varattuna kaksi mahdollista sijoituspaikkaa. Toinen on heti tuon saarekkeen perässä (kuten ensimmäisessä havainnekuvassa) ja toinen on olohuoneen ja keittiön välissä ikkunan alla. Saa nähdä kumpaan sitten päädymme, mutta ainakin nyt tuntuu hyvältä se ajatus, että noita mahdollisia paikkoja on kaksi. Taas kun ei oikein osaa päättää :)

Tuo saareke tuottaa vielä vähän harmaita hiuksia.  Lähinnä sen suhteen, että montako jakkaraa sen viereen on saatava. Ajatuksena oli että tuota saareketta jatketaan hieman rungon yli toisesta päädystä, jotta siinä olisi helpompi baarijakkaralla istua. 

Saareke olohuoneeseen päin katsottuna.

Alustavasti olemme päättäneet että tuo lippa tulee olemaan toisella lyhyellä sivulla (kuten yllä olevassa kuvassa), mutta jo kahden jakkaran mahduttaminen siihen päätyyn voi tehdä tiukkaa. Paras ratkaisu mielestäni olisi se, että lippa tulee pitkälle sivulle, mutta mutta… Jos tuota ruokapöytää haluaisikin pitää tuon saarekkeen perässä, niin onko tuosta lipasta sitten haittaa? Tässä onkin vielä pohtimista...

Se nyt on ainakin päätetty että keittiökaapit tulee olemaan valkoiset, ei kuitenkaan mattavalkoisena vaan vähän kiiltävät. Meillä oli edellisessä asunnossa mattavalkoiset kaapinovet ja rasvatahrat eivät lähteneet pois sitten millään. Pitkään mietin myös vetimettömiä kaapinovia mutta lopulta päädyin vetimiin. Itse asiassa olen todella tyytyväinen tuohon vedinvalintaan! Ne tulevat olemaan tuollaiset hyvin huomaamattomat, mitä noissa havainnekuvissa on käytettykin. Hyvää niissä on se, että ne ruuvataan kaappeihin sisältäpäin. Tällöin kaappeihin ei jää ulkopuolelle mitään jälkiä. Joskus myöhemmin on siten mahdollista vielä vaihtaa vetimiä. Lisäksi nuo ovat mielestäni modernin tyylikkään ja jäävät melko piiloon, joten kaapit ovat melkein kuin vetimettömät :)

Tältä siis näyttää meidän keittiösuunnitelma tällä hetkellä. Vielä tässä on kuitenkin aikaa pohdinnalle ja muutoksille!

Ensiviikolla tapaamme sisustussuunnittelijan. Pintamateriaalivalinnat alkavat nimittäin olla ajankohtaisia! Niistä lisää myöhemmin...


       


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti