Talo

Talo

maanantai 29. joulukuuta 2014

Mikrolaasti keittiössä

Jo jonkin aikaa olen suunnitellut postausta meidän keittiön välitilan mikrolaastista. Sopivasti tästä kyseltiin, joten ajattelin viimein tehdä tämän postauksen valmiiksi :)

Keittiön välitila postauksessa kirjoittelin aiemmin tuosta mikrolaastista. Mikrolaastia meille ehdotti sisustussuunnittelija ja innostuimme heti ajatuksesta. Toinen vaihtoehto, mitä keittiön välitilaan ajattelimme, oli lasi. Mikrolaasti kuitenkin voitti, koska halusimme kokeilla jotain uutta ja ajatuksena se, että kaikki keittiön seinät olisivat samanlaisia miellytti paljon.




Kustannuksiltaan tuo mikrolaasti oli lasia kalliimpaa. Valmiin pinnan kohtuullisen neliöhinnan johdosta rajasimme käsiteltävää aluetta siten, että keittiökaappien taakse sitä ei turhaan laitettu.




Mikrolaastia suunnittelevalle suosittelen, että kyseistä savyä näkisi isolla pinnalla. Itselleni oli nimittäin alkuun aikamoinen yllätys se, että mallipalassa harmaalta näyttänyt laasti olikin todellisuudessa kaikkea muuta kuin harmaa. Alussa se tietysti harmitti, mutta nyt kun tuo kokonaisuus on valmiina, ei harmita enään tippaakaan! Tuo sävy sopii kotiimme todella hyvin ja sulautuu olohuoneen seinien värimaailmaan.




Me emme itse uskaltaneet lähteä mikrolaastia laittamaan, mutta jälkeenpäin ajateltuna se olisi varmaan onnistunutkin. Mikrolaastia tulee levittää kolmesta neljään kerrosta ennen kuin käsittely on riittävä. Kahden kerroksen jälkeen se ei vielä ole valmis. Hyvää tuossa laastissa on se, että levittäminen ei ole turhan tarkkaa puuhaa jos haluaa tehdä eläväisen pinnan. Ja aina, jos ei ole tyytyväinen lopputulokseen voi pintaa vähän hioa ja levittää päälle uuden kerroksen. Se millaista pintaa mikrolaastilla syntyy, riippuu pitkälti tekijästä ja levitystavasta. Meillä haluttiin vähän tuollaista rouheampaa pintaa jotta erottuu maalatusta seinästä. Siltikin tuo pinta on itsessään melko sileä, mutta siinä näkyy selvästi kuvioita.




Sen jälkeen kun pinnasta tuli mieleisemme levitettiin laastin päälle lakkakerros, joka teki pinnasta likaa ja vettä kestävän. Lakka muuttaa hieman tuon laastin ulkonäköä kiiltävämmäksi ja ehkä myös vähän tummemmaksi. Tuo laasti sopii hyvin siten myös lieden ja altaan taustalle, kunhan lakkakerros on riittävä. Meille on tuohon lieden taakse ilmestynyt pari pientä läikkää ja luulen että niissä kohdin rasvaa on päässyt lakan läpi, koska lakkakerros ei ole ollut tarpeeksi peittävä. Jos niitä alkaa myöhemmin tulemaan lisää, niin luulen että noissa kohdin teemme pieniä korjauksia laastiin ja lakkaan.

Tässä vielä pari kuvaa mikrolaastista meidän valmiissa keittiössä. Otin kuvat tänään kun aurinko paistoi ihanasti :) Esittelen keittiön vielä myöhemmin kokonaisuudessaan, mutta tässä siis jo pari kuvaa sieltäkin.




keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Tunnelmallista joulua!

Nyt on rauha maassa. Joulupukkia ei paljoa jännitetty, vaikka aika jännää olikin :) Kaikki oltiin tosi kilttejä ja saatiin kivoja paketteja. Pienimmät juhlijat ovat jo unten mailla. Enään ei ole kiire minnekään. Ihanaa olla omassa kodissa ja nauttia joulun tunnelmasta. Näiden kuvien myötä toivotan oikein tunnelmallista joulua kaikille!















perjantai 12. joulukuuta 2014

"Haalarihuone" eli eteisen vaatehuone

Viimein saimme eteisen vaatehuoneen tyhjäksi pahvilaatikoista yms. roinasta ja vaatehuone alkoi palvella alkuperäistä tarkoitustaan arkivaatteiden säilytyspaikkana. Taloa suunnitellessamme halusimme vaatehuoneen eteisen viereen ja nyt ovi vaatehuoneeseen on heti oikealla kun tullaan sisälle.



Ikeasta kävimme hakemassa vaaterekin ja henkareita. Tarkoituksena on nyt säilyttää meidän ulkovaatteita ja kenkiä tuolla vaatehuoneessa. Eteisen liukuovikaapit on varattu vieraiden vaatesäilytykseen ja harvemmin käytettäville vaatteille.




Vaatehuone kaipaa vielä jotain hyllyjärjestelmää mutta nyt kokeillaan hetki näin. Myös kengille täytyy miettiä kaappeja tai telinettä.


Nyt jos koskaan meillä on mahdollisuus selättää eteiskaaos! Lyhyellä käyttökokemuksella tämä vaikuttaa toimivalta ja eteinen on mahdollista pitää siistinä. Ulko-oven neljä kapeaa ikkunaa, plus tuo korkea ja kapea ikkuna oven vieressä, antavat melko hyvän näkymän ulkoa sisälle. Eteisen siistinä pitäminen tuntuu siksi erityisen mukavalta haasteelta, vaikka lapsiperheessä siitä siisteydestä ei kannata ottaa liian paljon stressiä. Sen, jos minkä olen oppinut :)





perjantai 5. joulukuuta 2014

Takkatulen lämmössä

Tykkään todella paljon elävästä tulesta ja takan edessä on ihanan lämmin istuskella ja tuijottaa liekkejä -varsinkin näin työviikon päätteeksi.



Tuparilahjaksi toivoimme peräkärryllisen puita: saatiin kuorma kuivia koivuklapeja. Kyllä meidän nyt kelpaa! Raksalta jääneet puut ovat pian kaikki poltettu, joten kohta pääsemme siirtymään noihin koivuklapeihin. Takkapuita pidetään meillä tuollaisessa puukorissa ja huomattiin että se on aika kätevä siihen hommaan.



Muuton jälkeen meistä on tullut melkoisia takan lämmittäjiä. Tämä on ensimmäinen kerta kun meillä on kodissa takka, joten ollaan aika lailla innostuttu sitä lämmittämään. Saa nähdä jatkuuko innostus miten kauan…