Talo

Talo

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kahvipaussi

Pidän kahvista paljon. Oikeastaan olen siihen koukussa. Jo jokin aika sitten aloimme jauhaa kahvin pavuista ja voi että mikä maailma mulle siitä avautuikaan! Tällä hetkellä suosikkini on Mokkamestareiden Super Vanilla. Tuossa kahvissa on ihana vaniljan aromi mutta kuitenkin puhutaan vielä kunnon kahvista.


Olen huomannut, että myös nuo Lidlin myymät pavut ajavat asiansa, mutta välillä tekee mieli herkutella. Tänään oli esimerkiksi sellainen hetki. Teen osittaista työviikkoa ja perjantait ollaan poikien kanssa vaan nautittu kotoilusta. Kun nuorempi äsken nukahti päiväunille oli ihanaa valmistaa kahvi ja istua koneen ääreen hetkeksi. Hänellä on taas korvatulehdus, joten kahvia on tarvittu vähän normaalia enemmän paikkaamaan huonosti nukuttuja öitä ja pitämään äti virkeänä.




Viikonlopuksi on meillä tiedossa kaikkea kivaa touhua. Käytiin äsken myös hankkimassa joulutähdet joita alamme kohta vanhemman pojan kanssa virittää paikalleen. Mukavaa viikonloppua!

p.s. Noissa kuvissa näkyy hyvin tuo meidän harmaa keittiötaso. Keittiöesittely on mulla suunnitteilla mutta ensin täytyy saada astianpesukone kuntoon. Sen kanssa on ollut pientä häikkää...

perjantai 21. marraskuuta 2014

Sohvan paikka

Sohva on löytänyt meillä paikkansa. Sille olisi oikeastaan kaksikin sijoitusmahdollisuutta olohuoneessa mutta sohva nököttää nyt sillä paikallansa jonne se ensimmäisenä kannettiin. Ehkä jossain vaiheessa jaksan siirtää sitä ja kokeilla myös tuota toista kohtaa. Nyt on ihan hyvä näin.



Sohva on meillä televisiota vastapäätä. Seinävalot sohvan yläpuolella jäävät mukavasti ja tuntuu kuin tuo paikka olisi meidän sohvalle tehty. Välillä olen miettinyt olisiko tuossa sohvan yläpuolella, seinävalojen välissä, hyvä paikka taululle. Toisaalta ei tuo seinä välttämättä mitään kaipaa kun valot ovat siinä.


Noista sinisistä tyynyistä on jo pari kertaa tuo koristenappi irronnut ja yksi nappi on edelleen kateissa. Poikien käsittelyssä ovat joutuneet koville mutta silti... Nuo sohvatyynyt harvoin muuten ovat noin hienosti aseteltuna sohvalla. Tuskin edes pysyvät sohvalla kun meno on niin vauhdikasta!


Sohvapöytänä meillä on vanha pöytä edellisestä kodistamme. Materiaalina se on pähkinää joten kestää pienet kolhutkin ja sen päällä voi hyvin vaikka seistä! Vaikka kotimme on hyvin vaalea, sopii tuo pöytä mielestäni melko hyvin tänne joten han heti en ole sitä uudella korvaamassa.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Saunotaanko?

Nyt pääsen esittelemään teille mielipaikkani koko meidän talossa. Tällainen vilukissa kuten minä, viihtyy kernaasti saunan lämmössä. Se, että saunasta ja pesuhuoneesta tuli paremmat kuin uskalsin projektin alussa edes haaveilla, tekee löylyttelystä vieläkin nautinnollisempaa. Nuorimmaisen pojan kanssa lämmittäisimmekin saunan melkein joka ilta, sillä hänestä on kuoriutunut jo melkoinen saunatonttu!

 



Kulku pesuhuoneeseen on kodinhoitohuoneesta. Satiinilasisen oven takaa aukeaa harmaan ja vaaleansävyinen pesuhuone.


Suihkuseinällä on tehostelaatoitus tiililadonnalla. Muuten seinälaatat ovat valkoiset ja suoralla ladonnalla. Shampoopullot on kätevä säilyttää ainakin toistaiseksi tuossa puolilasiseinän tarjoamassa tasanteessa. Mitään telineitä tuskin alamme seinään ruuvaamaan. Suihkut ovat Oraksen Cubista sarjan sadesuihkut joista ollaan tykätty paljon. 






Saunassa meillä on Kärävän Kovera lauteet. Näistä kirjoitinkin jo aiemmin Sauna postauksessa. Nimensä mukaisesti lauteet ovat koverat muodoltaan ja täytyy sanoa, että myös todella mukavat istua. Ne ovat hyvin yksinkertaiset mutta silti linjakkaat, näihin tuskin kyllästyn koskaan! Lauteet ovat materiaaliltaan haapaa, samoin kuin saunan seinät ja katto. Täytyy vielä muuten mainita, että Kärävä hoiti lauteiden asennuksen ensiluokkaisesti ja olemme erittäin tyytyväisiä asiakkaita.


Saunan seinäpaneelit olemme käsitelleet harmaalla Tikkurilan saunasupilla. Tuo sama käsittely on myös katon sormipaneeleissa. Ehkä eniten, lauteiden jälkeen tietysti, pidän juuri tuosta katon sormipaneelista (jota aaltopahviksikin olen jo kuullut sanottavan...). Käsittely antaa paneelille sävyä, jonka pienestä epätaisasuudesta pidän, koska se mukavasti elävöittää pintaa entisestään.



Lauteiden etureunassa menee alhaalla ura, joka on tarkoitettu valaistuksen toteuttamista varten. Olimme suunnitelleet saunaamme epäsuoraa valaistusta juuri tuonne lauteiden alle. Onneksi emme tätä ehtineet kuitenkaan toteuttaa, sillä saunamme ei mitään valoa oikeasti kaipaa. Puolilasiseinä antaa riittävän valon tuolta pesuhuoneen puolelta. Aivan hukkaan olisi nuo valot tuolla saunassa kyllä menneet.



Kiukaana meillä on Mondexin Integra etäohjauskeskuksella, joka on käytössä osoittanut ylivertansa. Näytöstä näkee asteen tarkkuudella saunan lämpötilan ja kiukaan päälle ja pois kytkeminen tapahtuu nappia painamalla. Kiukaassa meillä on 60 kg kiuaskiviä. Lämpeneminen kestää tunnin verran mutta hyvää kannattaa odottaa. Löylyt ovat todella hyvät, eivät lainkaan kuivat ja kipakat vaan miellyttävän tuhdit.


Saunan lasiseinä on kirkasta lasia. Mietimme siihen myös savunharmaata vaihtoehtoa, mutta kyllä tuo kirkas oli oikea valinta meille. Kuvissa saattaa hämäävästi näyttää tummemmalta, mutta siis ihan kirkasta lasia se on. Saunan ja pesutilojen kuvaaminen oli jokseenkin hankalaa minulle mutta samalla kovin opettavaista.

Ainut asia mikä saunassa minua vielä vähän häiritsee ovat nuo eriväriset ikkunapuitteet (näkyy vähän kolmannessa kuvassa). Täytyy pohtia tekisikö niille vielä jotain. Mielestäni ne saavat kyllä olla eriväriset seinäpaneeleihin verrattuna, mutta sävy vaan on kovin eri. Tätä asiaa täytyy siis vielä vähän pohtia…



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Reilu vuosi sitten

Blogini on vaivihkaa täyttänyt jo vuoden! Reilu vuosi sitten julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni ikinä. Perustin blogin, koska halusin että meidän tutut voivat tätä kautta seurata projektimme edistymistä. Samalla ajattelin, että tämä toimii rakentamispäiväkirjana, jotta rakentamisen ajalta jäisi muistoja ja tulisi otettua eri vaiheista kuvia. Lisäksi tietysti toivoin että tästä blogista olisi muille rakentajille tai rakentamista suunnitteleville jotain hyötyä tai vähintään vertaistukea.

Alussa esittelin blogissa meidän suunnitelmia ja keväällä sitten päästiin jo tositoimiin. Kesä meni vauhdilla ja syksy vielä nopeammin. Voin siis sanoa että meillä rakentamisen vuosi on mennyt vauhdikkaasti! Nyt asumme jo uutta taloamme ja teemme tästä kotia.

Alku meni itsellä opetellessa bloggaamista, enkä edelleenkään koe olevani "oikea bloggaaja". Tykkään tästä kuitenkin sen verran että aion jatkaa. Jatkossa painopiste siirtyy luonnollisesti rakentamisesta sisustamiseen ja muihin kotijuttuihin.

Kiva on ollut kuulla että blogia myös seurataan. Lukijamäärän kasvu kertoo saman tarinan. Kiitokset kaikille teille lukijoille ja kommentoijille! Kommentteja on aina kiva saada, tietää että siellä ruudun toisella puolella on joku.









perjantai 7. marraskuuta 2014

Ykkösvessa esittelyssä

Blogissa on nyt siirrytty siihen vaiheeseen, että voin alkaa esittelemään meidän valmiita tiloja :) Ensimmäiseksi valikoitui meidän ykkösvessa, johtuen siitä, että sitä ei kummemmin tarvinnut sisustaa. Muualla talossa vallitsee vielä vähän kaaos kun kaikki tavarat eivät ole löytäneet omille paikoilleen.


Tuo vessa on aika jees, mutta jos sitä suunnittelisin nyt, tekisin pari juttua eritavoin. Täytyy tässä välissä myöntää, että kiintokalustesuunnittelussa meillä meni paukut aikalailla keittiöön. Muihin tiloihin ei enään hirveästi jaksanut keittiön jälkeen keskittyä ja se näkyy mielestäni tässä vessassa.

Meille piti takaseinälle tulla harjattua haapapaneelia, mutta jostain syystä sitä ei enään ollut saatavilla. Sen sijalle tuli sitten sileä haapapaneeli, joka käsiteltiin Tikkurilan Valtti Arcticilla sävyssä Kiiruna. Olin mielessäni kuvitellut, että tuo käsittely jättäisi puun tummemmaksi, mutta aikani jo tuota seinää katsottuani olen alkanut siihen tottua. Panelissa minua häiritsee kyllä edelleen se, että tuo katto on paneloitu seinän kanssa eri suuntaan…




Laminaattitaso on vessassa vaalean harmaa. Nyt valitsisin siihen joko ihan valkoisen tai sitten jonkin tummemman, jotta saataisiin lisää kontrastia. Jättäisin myös tuonne takaseinän ja hyllyjen väliin pienen raon enkä veisi tuota tasoa ja hyllyjä seinään asti kiinni.



Ei nyt pidä kuitenkaan kuvitella että en olisi tähän ollenkaan tyytyväinen, satun vain olemaan sellainen täydellisyyden tavoittelija, jota jää pienet asiat vaivaamaan. Onneksi niitä ei meidän talossa ole kuitenkaan montaa :)


Hana vessassa on Oraksen Cubista. WC-istuin IDO seven D. Seinissä meillä on samaa valkoista laattaa, jota löytyy myös pesuhuoneesta ja kodinhoitohuoneesta.




Katsotaan minkä tilan saan seuraavaksi esittelykuntoon. Mieleen tulee ainakin yksi paikka joka meidän talossa tahtoo olla ylitse muiden. Se on sauna.










lauantai 1. marraskuuta 2014

Muutto

Mun piti kuvata teille muuttolaatikoita ja muuta kaaosta, mutta sitä ei enään näissä kuvissa näy. Kävikin niin hienosti, että mies ilmoitti lähtevänsä poikien kanssa hakemaan sohvaa sekä ruokapöytää ja minut jätettiin yksin kotiin. Voitte kuvitella miten ihanaa oli saada järjestellä tavaroita kaikessa rauhassa oikeille paikoilleen :)

Tässä kuva olohuoneesta jossa meidän nojatuoli näyttää niin pieneltä. Kohta se saa onneksi seurakseen sohvan.



Sauna ja pesuhuone yhdessä kodinhoitohuoneen kanssa ovat kyllä meillä onnistuneet. Todella tyytyväinen olen niihin.



Tässä vielä kuvaa aulasta ja eteisestä. Innostuin jo laittamaan vähän joulujuttuja esille, vaikka halloween olisi ehkä ajankohtaisempi :)





Vielä täytyy mennä puuhasteluja jatkamaan. Mukavaa lauantai-iltaa!